ParSport -TarU Hockey 5-5 (2-3, 2-0, 1-2)

TarU Hockey päätti sarjakautensa jääkiekon 3.divisioonassa lauantaina Paraisilla, jossa Hirvilaumaa vastaan asettui ParSport. Ottelu lähti ryminällä käyntiin, kun kolmen ensimmäisen peliminuutin aikana nähtiin kolme täysosumaa, näistä kaksi ensimmäistä kirjattiin kotijoukkueelle. TarU onnistui kavennuksessa, kun Niko Hirvonen kiepsautti kiekon vanhanaikaisella verkkoon. Kamppailussa nähtiin fyysistä peliä alusta lähtien ja kovia taklauksia sateli. Hirvilauma tasoitti pelin 2-2:een ajassa 7.42, kun Tuomas Tilkanen toimitti pelivälineen maaliin komean syöttökuvion päätteeksi. Kotijoukkue hallitsi avauserää hienokseltaan, mutta 2-3- johtomaalista vastasi vierasjoukkue, kun Arttu Ylilauri tälläsi lujan lämärin maaliin oman nousunsa jälkeen. Pelin hallinta tasoittui erän loppua kohden, vaikka TarU joutui selvittämään kaksi alivoimaa. Erätauolle lähdettiin Hirvilauman johtaessa 2-3.

Toisen erän alku oli myös tasaista vääntöä. TarUn peliä leimasi tietynlainen huolimattomuus ja syötöt menivät harhaan. Hyviä tilanteita alkoi erän edetessä sadella molempiin päihin. Hirvilauman toisen erän synkensi kuitenkin puoliväliin osunut ”musta hetki”, jonka aikana ParSport teki kaksi maalia 27 sekuntiin ja siirtyi 4-3- johtoon. Vierailijoille tarjottiin loppuhetkillä vielä mahdollisuutta tasoitukseen ylivoimalla, mutta sitä ei Hirvilauma pystynyt hyödyntämään ja päätöserään lähdettiin ParSportin johtoasemasta 4-3.

Kolmas kaksikymppinen oli alusta asti kuumaa ja fyysistä vääntöä, jossa jäähyaitioiden luukut avautuivat tiuhaan ja erikoistilanteita nähtiin. TarU Hockey pääsi alkuminuuteilla kokeilemaan tasoitusta ylivoimalla, mutta tasoitus 4-4:ään syntyi kuitenkin tasakentällisin, kun Hirvilauman maalitykki Miikka Laukkanen pyssytti lämärin verkon perukoille suoraan Matti Virtasen aloitusvoiton jälkeen. Tasoituksen jälkeen peli oli todellista tahtojen taistelua ja vääntöä käytiin paljon keskialueella, molemmille mahdollisuuksia avautui edelleen erikoistilanteista. TarU tarttui omaan saumaansa viime hetkillä, kun ajassa 58.27 Matti Virtasen rannesivallus ylivoimalla upposi maalivahdin selän taakse ja johtomaali 4-5:een oli tosiasia. Kotijoukkue ei kuitenkaan vielä luovuttanut ja haki tasoitusta ilman maalivahtia. Tarvasjokelaisten harmiksi tasoitus 5- 5:een onnistui 48 sekuntia ennen päätössummeria, kun ruuhkaan heitetty kiekko löytyi monien pomppujen jälkeen maalista. Enempää maaleja ei lauantai- iltapäivänä nähty. Näin ottelu ja Hirvilauman koko kausi päättyi 5-5- tasapeliin.

TarU Hockeyn valmentaja Erno Alaluusua näki päätösottelun tasaisena vääntönä.

  • Oltiin vähän nukuksissa alussa ja vastustaja pääsi johtoon, mutta saatiin tehtyä herätysliike ja oltiin niskan päällä pelissä. Pienet virheet ja jäähyt rikkoivat joukkueen harmoniaa, mutta pelattiin kuitenkin tehokkaasti tasaisessa pelissä. Peli ratkesi pieniin asioihin

Kausi kokonaisuudessaan oli puolestaan kaksijakoinen

  • Kauden alku oli aika hyvä, vaikka oltiin harjoiteltu vähän joukkueena. Synkkä marraskuu laittoi päät painuksiin kaikilta, mutta joukkue pystyi tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen tammikuussa. Kiekkohaita vastaan otetusta voitosta alkoi hyvä putki, jossa tuli monta voittoa ja pisteitä. Iso kiitos pelaajille, että ovat olleet aktiivisesti mukana ja täyttäneet oman ruutunsa, päätti Alaluusua.

 

Jere Hellsten